Työkirja

Eevin eväitä- työkirja luovan alan tekijälle

Tervetuloa Eevi-hankkeen työkirjan pariin. Tähän julkaisuun on koottu hankkeessa tuotetut luoville aloille suunnatut toimintamallit ja työkalut osaamisen tueksi sekä oman ammattitaidon kehittämistä varten.

Luovilla aloilla meitä työskentelee laaja kirjo erilaisia tekijöitä ja meiltä löytyy
monenlaista osaamista sekä paljon erilaisia toimintatapoja. Eevin työkirjan harjoitteita voit tehdä itsekseen, mutta yhtä lailla myös
tiimin tai kollegojen kanssa yhdessä.

Eevi-hankkeessa olemme tunnistaneet luovien alojen ammattilaisten tarpeita saada henkilökohtaista mentorointia, osata rakentaa laajempia verkostoja ja tarkastella omia sidosryhmiä.

Lisäksi osaamista tarvitaan oman tuotteen tai palvelun myynnissä, markkinoinnissa, erilaisten digitaalisten työkalujen haltuun otossa sekä oman brändin rakentamisessa.

Tämän kirjan työkaluja voi käyttää eri tilanteissa ja niitä saa soveltaa
mielesi mukaan. Luovilla aloilla työskennellään sydämellä ja taiteellisella näkökulmalla, mutta yhtä lailla luovasta työstä täytyy saada myös elanto- tämä kirjanen olkoon siis apuna tällä matkalla.